Tavoitteena kuollut mies

Aino Vähäpesola: Onnenkissa, 2019

Sanottua: lohdullinen, viisas.

”Kuin Knausgård, mutta 24-vuotias nainen!” Mainostaa Akateeminen Kirjakauppa.

Paitsi että ei. Knausgårdilla on pakkomielle tunnustaa kaikki, Onnenkissassa ei tunnusteta, vaan puhutaan.

Aino Vähäpesolan esikoinen ei asetu valmiisiin raameihin. Tämä on taas yksi teos, josta kirjoittaessani joudun käyttämään sanaa ”päähenkilö” aivan liikaa. Mutta minkäs teet, autofiktiivisyys, esseemäisyys ja juonettomuus olivat ne piirteet, jotka tässä minuun vetosivat. Muita erityisen kiinnostavia piirteitä olivat feminismi, tyttöys ja identiteetin kysymykset sekä setien ehdoilla rakennetun maailman analysoiminen.

Lue loppuun

Ossi Nymanin Röyhkeys

Ossi Nyman: Röyhkeys, 2017

Ossi Nymanin esikoisteos nousi puheenaiheeksi pian ilmestymisensä jälkeen syksyllä 2017 ja kirjoittajasta tuli valtakunnan virallinen työtön. Nyman tunnusti haastatteluissa olevansa työtön ideologisista syistä ja sai aikaan vyöryn vihaista palautetta ja te-toimiston selvityspyynnön.

Lue loppuun

Hirviö olen minä itse

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö, 2015

Saara Turusen esikoisromaanista voidaan puhua nuoren naisen kehityskertomuksena, mutta teos kertoo sen lisäksi muistakin aika suurista asioista. Käsite ”tavallinen tyttö” pitää sisällään latautuneita kulttuurisia kasautumia, joita Turusen käsittelytapa purkaa hyvin. Teos on autofiktiivinen: todellisista kokemuksista ammennettu, mutta fiktiivinen. Yksinkertaistettu, toteava kieli on oiva tyylivalinta, joka täydentää päähenkilön kertojanääntä niin pienenä tyttönä kuin aikuisena naisenakin. Teos on synkkä ja paikoin ahdistavakin, mutta myös hauska ja erinomaisen aistivoimainen. Visuaalisesti vahva kerronta paljastaa rivien välistä Turusen teatteritaustan.

Lue loppuun