Toiset normit ovat rikottavampia kuin toiset

Reetta Aalto: Vadim, 2020

Lainasin Vadimin hetken mielijohteesta, vaikka yleensä välttelen romanttisiin suhteisiin perustuvia tarinoita. Vein Vadimin kotiin ja luin melkein yhdeltä istumalta.

Romaanissa suomalainen taideopiskelija muuttaa Pietariin. Hän sujahtaa nopeasti venäläiseen elämänmenoon, mutta pikku yhteentörmäyksiltä ei vältytä toisten suomalaisten eikä paikallisten naapureiden kanssa. Suomalaisten kanssa päähenkilö vieroksuu turistimaista elämäntyyliä, mutta paikallisten kanssa hän ei tajua omaa etuoikeutettua asemaansa. Tämä kaikki on kuvattu kiitettävällä avoimuudella. En lukenut tätä autofiktiona, vaikka vähän kylmäsi, kun päähenkilön nimeä ei koskaan mainittu.

Lue loppuun

Veikolla on kaikki ihan hyvin

Erkka Mykkänen: Something not good, 2018

Viime vuosien ns. milleniaaliromaanit ovat käsitelleet aikuisuutta maailmassa, jossa ilmastonmuutos, taloudellinen epätasa-arvo ja kiristyvä kapitalismi luovat ehtoja, joita ei voi enää sivuuttaa edes taiteessa. Romaanit ovat usein autofiktiivisiä ja arkisia, ne kuvaavat usein nimeämättömien päähenkilöidensä elämää banaaleja yksityiskohtia ja kipukohtia säästelemättä. Tässä romaanissa päähenkilöllä on nimi, hän on Veikko. Veikolla on kaikki ihan hyvin.

Lue loppuun

Tavoitteena kuollut mies

Aino Vähäpesola: Onnenkissa, 2019

Sanottua: lohdullinen, viisas.

”Kuin Knausgård, mutta 24-vuotias nainen!” Mainostaa Akateeminen Kirjakauppa.

Paitsi että ei. Knausgårdilla on pakkomielle tunnustaa kaikki, Onnenkissassa ei tunnusteta, vaan puhutaan.

Aino Vähäpesolan esikoinen ei asetu valmiisiin raameihin. Tämä on taas yksi teos, josta kirjoittaessani joudun käyttämään sanaa ”päähenkilö” aivan liikaa. Mutta minkäs teet, autofiktiivisyys, esseemäisyys ja juonettomuus olivat ne piirteet, jotka tässä minuun vetosivat. Muita erityisen kiinnostavia piirteitä olivat feminismi, tyttöys ja identiteetin kysymykset sekä setien ehdoilla rakennetun maailman analysoiminen.

Lue loppuun