Se olikin kummitusjuttu

Ida Rauma: Seksistä ja matematiikasta, 2015

Seksistä ja matematiikasta on kirjoittajansa toinen romaani. En tunne Rauman tuotantoa entuudestaan, enkä häpeä myöntää, että valitsin tämän teoksen nimen perusteella.

Päähenkilö Erika on introvertti matemaatikko, lähestulkoon lapsinero. Hänen tarinansa alkaa Berliinistä, jossa hän joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja palaa Suomeen. Tarinassa vuorottelevat takaumat, jotka alkavat lapsuudesta ja kerivät auki opiskeluaikaa, sekä nykyhetki. Välillä ääneen pääsevät myös kaksi muuta päähenkilöä: Yksinäinen ympäristötuskaa poteva kirjastonhoitaja Tuovi, ja Erikan ja Tuovin yhteinen ystävä Annukka, jonka Pohjois-Pohjanmaan murre on 90% uskottava. Romaanin rakenne on perinteinen: nykyhetkeä ja takaumia risteyttävä, moninäkökulmainen, mutta lopulta yhteen kietoutuva. Päähenkilö Erika on toisinaan luotaantyöntävä ja ärsyttävä, mutta aina aito ja uskottava. Häneen on helppo samastua, ja tämä on varmaan se syy, miksi Seksistä ja matematiikasta vetäisi mukaansa. Eläydyin, mikä on minulle harvinaista.

Looginen mieli ja vastaan hangoitteleva ruumis

Teos rakentuu jännitteisten vastakohtien varaan. Seksi on intohimoista, suorastaan eläimellistä, eivätkä suhteet ja tunteet noudata järkeiltäviä malleja. Erikan turvasatama on matematiikka, joka on ennustettavaa ja loogista. Erika on huippulahjakas ja pikkusisko kehitysvammainen. Pikkusisko on sosiaalinen ja miellyttävä tyyppi, kun taas Erika on aina ollut outo. Kotona kilpailevat Jeesus ja tiede. Erikalla on looginen mieli, mutta vastaan hangoitteleva ruumis. Romaanin rakenteen tasolla loogisesti etenevä kerronta ja selkeästi esitellyt luvut pitävät sisällään problematisoitunutta ruumiillisuutta, ekokatastrofin, kummittelevan olennon ja toiseen maailmaan lipuneen isoisän. Se toinen, luonto, on romaanissa koko ajan läsnä: jääkannen alla etenevä öljytuho vertautuu ihon pinnan alla elävään arvaamattomuuteen. Luonto on rivien välissä vihollinen, mutta erityisesti Tuovi puolustaa sitä kaikkien valintojensa voimin.

Erika hakee turvaa määrittelyistä, rajoista ja lokeroista, joihin taas muut tarinan henkilöt eivät oikein sovi. Yhteiskunnassa marginalisoidut henkilöt ovat tässä teoksessa tärkeässä roolissa ja normatiiviset sivuhenkilöt puolestaan paikoin karikatyyrimäisiä. Käsittelytapa on kuitenkin luonteva: teos esittää yleisinhimillisiä tunteita henkilöidensä kautta.

Umpikujaan ajautunut laji

Epärationaalisuus ja inhimillinen epätäydellisyys on Erikalle vastenmielistä. Ihmissuhteet ovat etäisiä, mutta vieras ja uhkaava läsnäolon tunne ei jätä Erikaa rauhaan. Pikkusisko tuntee sen myös ja kutsuu sitä Koirapojaksi.  Päähenkilöitä vaivaa masennus ja yksinäisyys, ja aitoa läheisyyttä on lähes mahdotonta saavuttaa. Tarinassa on paljon aineksia, mutta ei mitään turhaa – kokonaisuus on ehjä ja kantaa. Jos nyt eläytyvänä lukija jotain jäin kaipaamaan, niin hitusta lämpöä ja henkistä merkityksellisyyden löytämistä. Mielenterveysongelmia, itsetuhoisuutta ja pakkomielteistä ajattelua on raskasta lukea, etenkin kun päähenkilöt ovat hyvin yksin.  Voisiko merkityksiä löytää muutakin kautta kuin umpikujaan ajautuneen mielen itsensä ympärillä pyörivistä havainnoista? Nämäkin päähenkilöt ansaitsisivat jotain hyvää.

Ja hyvä voi toteutua, mutta vaikeimman kautta. Onko niin, että täytyy kohdata äärimmäinen tragedia, jotta voi päästä yhteyteen toisten kanssa? Toisaalta teoksen maailma ei kuvaa vain ahdistuneita yksilöitä, vaan sen voi tulkita kuvaavan kokonaista umpikujaan ajautunutta lajia. Ihmisellä on kova tiede, logiikka ja rationaalisuus, mutta suhde luontoon on vähintääkin vieraantunut. Ympäristö kuvataan usein vastenmielisenä tai epämiellyttävänä. Oma ruumis tuntuu viholliselta tai vähintäänkin väärältä, sillä täytyy tehdä jotain, mikä tuntuisi joltakin, tai korjata se. Luonnon alistaminen ja välinpitämättömyys johtaa ympäristötuhoon, joka etenee katseilta piilossa. Sukupuoliherpes yllättää varomattomasti ruumistaan kohtelevan.

Mihin todellisuus perustuu, kun rationaalinen ajattelu ei riitä ja oma ruumis pettää? Olemassaolon kriisi kiteytyy eksistentialistiseen tyhjyyteen ja ruumiillisen olemassaolon epätyydyttävyyteen. Logiikka jäsentää aistittavissa olevaa ulkoista maailmaa, mutta sisäinen maailma jää saavuttamattomaksi ja selitystä vaille. Olemassaoloa ja tarkoitusta koskevat ongelmat jäävät tietysti ratkaisematta samalla kun teoksessa käsitellään muutamia suurimmista ongelmistamme: ympäristötuhoa ja yksinäisyyttä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s