(Sisältövaroitus: paljon seksiä.)
Minulla on seitsemän eri vaiheessa olevaa blogipostausta luonnoksissa, pahimmassa tapauksessa vuoden takaa. Päätin kuitenkin aloittaa suman purkamisen ajankohtaisilla, sillä julkaisutauon vuoksi on lepyteltävä hakukonetta. Niko Hallikaisen esikoisromaani löytyi kirjagramista ja kiinnosti heti. Enkä joutunut pettymään: Kanjoni on kypsä ja hiottu kokonaisuus.
Lue loppuunSe lähti hyvin käyntiin ja heti käsistä.
Koronarajoitusten tultua voimaan viime maaliskuussa minulla oli kasa kirjoja kotona ja kirjastossa varauksessa. Ajattelin, että nyt pääsen rauhassa käpertymään sohvalle ja lukemaan kaiken mahdollisen, mikä on jäänyt roikkumaan. [Seuraavaksi hieman etuoikeutettua kiirepuhetta.] Päivätöitä mainostoimistossa ja kustannustoimittajana kuitenkin riitti, ja kävelin kaikki lähistön reitit läpi, kun muuallekaan ei päässyt. Kirjaston laina-aikoja pidennettiin ja uusintakerrat tuplattiin. Päästin Netflixin elämääni. En siis lukenut yhtään kokonaista kirjaa ennen kesää.
Sydän alkaa vahvalla kuvalla, joka minutkin houkutteli teoksen pariin: nainen irrottaa sydämensä rinnastaan ja heittää sen ulos. Idea on kiinnostava. Haluan tietää kuinka nainen selviää, enkä nyt puhu väistämättömistä kardiovaskulaarisista ongelmista.
Sukupolvikokemuksen kuvaukset noin kolmikymppisten helsinkiläisten työ- ja rakkauselämästä jatkuvat. Autofiktiivisyyttä tulee luettua mukaan, sillä päähenkilöllä ei ole nimeä ja teos sijoittuu tapahtumiltaan, teemoiltaan ja paikoiltaan sujuvasti uuteen autofiktion aaltoon, jossa kolmikymppiset akateemisesti koulutetut ovat rahattomia, työttömiä, yksinäisiä ja ahdistuneita Kalliossa. Älkää käsittäkö väärin, nämä teokset ja teemat kiinnostavat minua kovasti, mutta noin seitsemän samantyyppisen romaanin jälkeen ei voi muuta kuin alkaa rustailla juomapeliä. Ja Rakkaus niinku on vielä lukematta!
(TW seksi, teksti sisältää yksityiskohtaisia seksiä kuvaavia lainauksia.)
Vloggaaja ja somepersoona Sita Salmisen esikoisteos Lupa on kokoelma eroottisia novelleja. Ajattelin, että tämä kirja ei ole minulle ja olin oikeassa. En ollut aikonut lukea tätä. Kävi kuitenkin niin, että kirjaa haukuttiin minulle kiinnostavasti. Kaikille, jotka miettivät, saako huonoista lukukokemuksista puhua: kyllä saa, sillä se usein herättää lukijoiden mielenkiinnon jopa kehuja paremmin. Lue loppuun
Viime vuosien ns. milleniaaliromaanit ovat käsitelleet aikuisuutta maailmassa, jossa ilmastonmuutos, taloudellinen epätasa-arvo ja kiristyvä kapitalismi luovat ehtoja, joita ei voi enää sivuuttaa edes taiteessa. Romaanit ovat usein autofiktiivisiä ja arkisia, ne kuvaavat usein nimeämättömien päähenkilöidensä elämää banaaleja yksityiskohtia ja kipukohtia säästelemättä. Tässä romaanissa päähenkilöllä on nimi, hän on Veikko. Veikolla on kaikki ihan hyvin.
Tartuin Patriarkaattiin ennakkoluuloisena. Naisten murhaamista, miten mielikuvituksetonta ja tarkoitushakuista! Ja nimi kuin maalitaulu. Raakuuksista huolimatta tästä ei suurempaa mediakohua syntynyt, kuten Nymanin esikoisesta, Röyhkeydestä. Onhan se, ettei joku halua mennä töihin sentään paljon ikävämpää kuin ihan perus murhahommat.
Toinen sivu 