Veikolla on kaikki ihan hyvin

Erkka Mykkänen: Something not good, 2018

Viime vuosien ns. milleniaaliromaanit ovat käsitelleet aikuisuutta maailmassa, jossa ilmastonmuutos, taloudellinen epätasa-arvo ja kiristyvä kapitalismi luovat ehtoja, joita ei voi enää sivuuttaa edes taiteessa. Romaanit ovat usein autofiktiivisiä ja arkisia, ne kuvaavat usein nimeämättömien päähenkilöidensä elämää banaaleja yksityiskohtia ja kipukohtia säästelemättä. Tässä romaanissa päähenkilöllä on nimi, hän on Veikko. Veikolla on kaikki ihan hyvin.

Teos on mukaansatempaava. Luin sen yhdessä illassa, ja kun myöhemmin luin muistiinmerkittyjä kohtia tätä kirjoitusta varten, jatkoin lukemista vahingossa ja luin osan romaanista uudelleen. Kieli on pelkistettyä ja osuvaa. Tulee mieleen Ossi Nyman, mutta Mykkäsen kieli ei pääse samalle autenttisen naiiviuden tasolle. Se on myös hyvä asia, sillä ironian pilkahdus tekee tästä tarinasta mielenkiintoisen.

Sosioekonomista etsintää

Veikko opiskelee pääkaupungin yliopistossa ja etsii omaa paikkaansa sosiaalisissa ympyröissä. Opiskelu menee siinä sivussa. Veikolla on hyvä maku ja oikeita käsityksiä taiteesta ja maailman tilasta. Opiskelukaverit uhriutuva feministi ja sivistynyt persu väittelevät, ja vaikka Veikko tietää molempien olevan väärässä vaikeasti kuvailtavalla tavalla, ei hän osaa sanoa mitään. Sitten Veikko melkein oksentaa, mikä korostaa kokemuksen traumaattisuutta. Uhriutuvasta feminististä, eli Maijasta, tulee läheinen ystävä.

Veikkoa syytetään ylimielisyydestä, eikä se ole aivan tuulesta temmattua. Lukemisen aikana tasapainottelin itsekin siinä taitekohdassa, jossa Harry Potter -faneille naureskelu on hauskaa, mutta etuoikeutetun valkoisen miehen kriittinen suhde about kaikkeen ongelmallista. Osansa Veikon kriittisyydestä saavat lavarunoilijat keksityistä hahmoista Tapani Kinnuseen. On ehkä tunnustettava, että pidin Veikon pisteliäisyydestä, se tuntui tutulta.

Kirjallisuuden opiskelu pääkaupungissa tuottaa väistämättä kulttuurieroja maalta kotoisin olevien perheenjäsenten kanssa. Kulttuurierojen tiivistymispisteenä toimii tietysti joulu. Seitania maistetaan mutta ei syödä, ja isäpuolen väärä kirjamaku konkretisoituu lahjapaperiin käärittynä kituvan joulupuun alle pirtin nurkkaan. Lopullinen kauhistus on tyhmä kaveri, joka hähättää Hamekyttä kolmoselle, eikä pakkaa pitkälle Aasian-reissulle mukaan yhtään kirjaa.

Tunteva sotilas

Pinnanalaisesta kriittisyydestään huolimatta Veikko on ihan kiva tyyppi. Veikko tiedostaa juttuja, mutta on välttynyt hipsteriyden pahimmalta painolastilta. Höpsöjen lauseiden huutaminen parvekkeelta Tukholman yöhön on kyllä vähän väkinäisen naiivia. Liikuttavaa sen sijaan on anteeksipyyntö joulukuuselta. Nautin muutenkin monitahoisesta joulukuusisymboliikasta, mutta se olisi jo oma aiheensa.

Mykkänen laittaa päähenkilönsä tuntemaan ja itkemään. Silti välillä tulee talvisota mieleen. Veikko samastuu talvisodan nuoreen sotamieheen: heittäessään joulukuusta takaisin metsään hän kuvittelee sen olevan kaatuneen ruumis. Mykkänen kuvaa vaikeasti kuvailtavia tunteita kauniin hienovireisesti ja uskottavasti. Aikuisen maskuliinisuuden vaatimukset ovat hyvin erilaisia kuin talvella 1940. Kaatuneiden nuorten miesten sijaan on huolehdittava luonnosta. Ihastuttavaa nostalgisuutta tilanteeseen luo se, että kuusen siunaamisen jälkeen pistetään tupakaksi. Herkkyys välittyy myös kieleen: Ulkona pakkanen asettui poskia kiristäväksi kuivaksi kalvoksi. Niin pimeää, että tähdet.

Talvisodasta päästään kätevästi sukupuoleen. Veikon arjen kuvaus on hyvin erilaista kuin esimerkiksi Sisko Savonlahden, Saara Turusen tai Aino Vähäpesolan teosten arkikuvaus. Tässä romaanissa kotona vain ollaan, tupakoidaan ikkunasta ja lähdetään lenkille. Nukutaan ja keitetään kahvia. Ei mietitä huonekasvien eloonjääntiä, lamputtomuutta tai patjaa lattialla. Sisustus ja kodikkuus ovat sivuseikkoja, jotka eivät kuulu tähän kertomukseen. Koti on kyseenalaistamaton tila, koti vain on. Aiemmin mainittujen Savonlahden, Turusen ja Vähäpesolan teoksissa kotia kuvataan paljon: sitä analysoidaan ja se problematisoituu, jos se poikkeaa normeista. Miesten ja naisten arki kotona näyttäytyy kiinnostavasti erilaisena, ja on hämmentävää, että vielä milleniaalitarinoissa ero on näin selkeä ja perinteinen.

Etuoikeutettujen reflektointiväline

Something not good tutkii aikuistumista ja saattaa tulla noudattaneeksi perinteistä nuoren miehen kasvutarinan kaavaa. Eikä se välttämättä ole huono asia. Mieheyden representaationa ja kasvun kuvauksena teos on ansiokas, ja pidän siitä koko ajan enemmän.

Veikko on todella hyvä hahmo. Paremminkin voisi mennä ja välillä hän kohtelee ystäviään ikävästi. Ollaan pikkuisen tiedostavia, mutta se on uskottavaa ja tasapainossa henkilön inhimillisyyden kanssa. Välillä kertoja ottaa hieman liikaa roolia ja alleviivaa teoksen arvomaailmaa tarpeettomasti:

Joulukuusi seisoi tuvan nurkassa halvaksi pyntättynä kuin prostituoitu. Tai siis kuin Veikon kaltaisen etuoikeutetun valkoihoisen pojan alentava mielikuva prostituoidusta.

Veikko on itsekeskeinen hahmo, eikä oikein osaa suhtautua toisten ongelmiin tai asemaan, joka voi olla vähemmän etuoikeutettu kuin hänen omansa. Välillä Veikko on suorastaan toivoton tapaus: Maijan aiheellisen läksytyksen ja Veikon tarjoaman nonpologyn jälkeen havainnoidaan kämppiksen rintoja, jotka ovat niin suuret, ettei niiden kanssa olisi sängyssä tiennyt miten toimia. Päähenkilö saa itsensä kuitenkin kiinni ja miettii, miksi pitää huomioida sellaisia asioita.

Veikko reflektoi jatkuvasti ja miettiipä myös, että pitäisikö vain tehdä eikä miettiä. Uninen sivuhenkilö, ystävä Maija, kiistää olevansa päähenkilön kehityksen kannalta olennainen vastavoima ja pistää ajattelemaan, että miehen tulisi todella osata kehittyä ilman auttavaa naistakin.

Romaanin lopussa oleva hautajaiskuvaus on aika perustason pohdintaa aikuistumisesta, vanhenemisesta, elämästä ja kuolemasta. Tapahtuman pointti tuntuu olevan Veikon kasvattaminen sosiaalisiin rooleihin aikuisena miehenä. Hyvin Veikko kyllä ottaa roolia suhteessa mummoonsa tämän vielä eläessäkin. Loppukohtaus näyttää Veikon Maijan näkökulmasta ja paljastaa, että Veikko saattaa saada auki muitakin lukkoja kuin vuokra-autonsa oven.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Veikolla on kaikki ihan hyvin

  1. Moi!

    Tää bloggaus ei ollut jostain syystä tullut vastaan, vaikka oon kirjan ilmestymisen jälkeen googlettanut nimeäni tyyliin päivittäin. Nyt se sitten jostain syystä tuli!

    Halusin vain sanoa, että olipa ilahduttava merkintä. En muista lukeneeni montaakaan kirjaani käsittelevää tekstiä, joka olisi tuntunut näin, no, pohditulta. Ikään kuin kirja olisi oikeasti ajatteluttanut!

    Romaaniani on yleisesti ottaen pidetty melko kevyenä raapaisuna, vaikka minusta se tietenkin on merkityksellinen ja syvällinen teos, ”salaa viisas” jne. Siksi ilahduttaa, että joku on nähnyt siinä asioita, jotka eivät ole suoraan kirjan esittelytekstistä, heh.

    Kiitos siis paljon tästä minulle merkityksellisestä luennasta! Vaikket sitä tietysti minulle kirjoittanutkaan.

    Liked by 1 henkilö

  2. Hei!

    Kiitos kommentistasi ja palautteesta! Aina mukava kuulla, että on löytänyt osuvia näkökulmia ja teemoja. Minusta teos nimenomaan on ”salaa viisas” ja syvyyttä riitti, vaikka olikin helppolukuinen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s