Tätä teosta odotin innokkaammin kuin mitään vähään aikaan. Harry Salmenniemen Yö ja lasi (2018) on sukua paljon puhutulle Teksas, sakset -kokoelmalle (2010). Tein siitä graduni ja olen juuri ja juuri päässyt siitä yli (juhlat on juhlittu ja nyt on boolilla ja voileipäkakulla kyllästetty olo).

Kokeellisuuden tuolla puolen

Salmenniemeä pidetään kokeellisena, mutta myöhemmät teokset, kuten Kivirivit (2013) ja Pimeän lehdet (2015) ovat kuljettaneet tekstiä poispäin kokeellisesta, kohti omaa, vakiinnutettua tyyliä. Viimeisimmät runokokoelmat ovat olleet hyvin melankoliasävytteisiä, toteavia ja pysyneet fyysisesti pienessä maailmassa kurotellen kuitenkin äärettömyyteen. Kivirivit ja Pimeän lehdet olivat intiimejä ja koskettavia tavoilla, joita en tuntenut entuudestaan. Tässä välissä Salmenniemi on kunnostautunut myös prosaistina ja julkaissut novellikokoelman Uraanilamppu ja muita novelleja (2017). Olen lukenut vain aikoinaan Parnassossa ilmestyneen niminovellin ja pidin siitä, vaikka olenkin paatunut novellien vihaaja.

Yö ja lasi muistuttaa kooltaan, muodoltaan ja kansitaiteeltaan Teksas, saksia. Teos on yli kymmenen vuoden työskentelyn tulos. Massiivinen runokokoelma on jaettu yhdeksään teemakokonaisuuteen.

Tässä teoksessa Salmenniemi muokkaa modernismia omanlaisekseen. Tyyli on tunnistettava ja kirjailijalle ominainen. Säkeet ovat harkittuja, rauhallisia ja kauniita. Kuvallisuus taittaa oudon puolelle, mutta hienolla tavalla. Yö ja lasi sisältää tarkkaan kuratoitua, minimalistista tajunnanvirtaa, mikroskooppisen tarkkoja havaintoja ja pientä leikittelyä. Kokeilujen kanssa on otettu rauhallisesti. Teoksessa vallitsee yhtenäinen kuvasto ja maailma, jossa on vuodenaikoja, lintuja, avokadoja ja lasia. Se tuntuu unen ja toden rajamailta.

Ikuisten asioiden äärellä

Masennus, hermostuneisuus ja neuroosit ovat tietysti läsnä. Eksistentialistinen epävarmuus jäytää runojen tietoisuutta. Salmenniemi siirsi netti-informaation ja minän, kansakunnan ja kapitalismin problematiikan ajasta ikuisuuteen teoksellaan Teksas, sakset. Nyt ollaan jo valmiiksi ikuisten asioiden äärellä.

Olen lukenut tätä nyt puolen vuoden ajan ja tässä on johdanto siihen, mitä jäi käteen. Kirjastossa on ystävällisesti myönnetty minulle edellisten viiden lisäksi vielä toiset viisi uusimiskertaa, joiden aikana ehkä ehdin lukea teosta riittävän läheltä uudelleen. Kahdentoista vuoden kirjoitusprosessiin nähden kymmenen kuukautta tutustumista lienee välttävä panostus.